Runontapaiset kirjoitelmat

4. huhtikuuta 2018

Alakulotus (burn it down!)

On ollut havaittavissä yleistä alakuloa Blogistaniassa. On suoritettava alakulotus. Kerätkäämme suuret tulet jonne jokainen heittää madaltuneen mielen mietteet, raskaat ajatukset ja murheet. Nyt on kevät ja aurinko paistaa, linnut laulaa ja väsää pesää. Lumi sulaa silmissä ja pian alkavat kukkaset puskea esiin. Pihaoravakin on ollut ihan pähkinöinä!!

Tulta perään ja piiritanssi käyntiin!!

(taustamusiikiksi valitsen yleisen parjauksen kohteena olevan Nickelbackin, kerrassaan loistava biletysbiisi, sopivasti raivoa ja reipasta menoa!)


Avasin Instagrammiin tilin. Olen nyt niin some=) Yhtään julkaisua mulla ei ola ja ei ehkä tulekaan mutta silti minulla on enemmän seuraajia kuin itse seuraan:O Tulee jotenkin mieleen Bianin elämä, sujen turkista karvoja tippui, ne pyhäksi julistettiin;D Täytyy myöntää että on ollut mukava tutkailla ihmisten valokuvia, joka lähtöön köytyy. Ja kun linkitin itseni kv-sivuille niin alkoi tulla kv-seuraajia, sieltä olen muutaman mielenkiintoisen muusikon bongannut. Samoin Suomesta, Ira ja Siiri ovat nousevaa polvea, Sannin ja Vesalan esimerkkiä on seurattu ja nyt puskee esiin näitä nuorisolaisia jotka tekevät itse musansa. Se jos mikä ilahduttaa vanhaa singer-songwriteriä, levy-yhtiön sedät saavat pitää muovituottteensa!!




Sanni oli Hanna Karjalaisen kanssa vieraina Jenni+ -ohjelmassa, puhuivat häpeästä. Minä kuulun niihin ihmisiin jotka eivät juuri häpeää tunne, mitäs sitä olemustaan tai tekojaan häpeämään, kunhan osaa käyttäytyä. On tullut näytettyä peppua lavalla, riipaistua vaatteet pois katubileissä, huudeltua julkisilla paikoilla (selvinpäinkin siis), nolattua poliiseja, mitä vielä=) Extrovertti minussa kun ottaa vallan, se on menoa!! Samaten toimin usein ohjelmassa mainittuna icebreakerina, menen ensimmäisestä kehoituksesta ottamaan kahvia/ruokaa, höläytän jotain tyhmää laskeutuneeseen hiljaisuuteen (näissä mulla tuntuu olevan oikeasti joku supervoima=), bileissä olen firestarter, syöksyn tanssilattialle välittämättä siitä että en osaa "oikeita muuveja", yms yms. Voisin jatkaa listaa loputtomiin. Jos minun on listattava kuolemaan jälkeen että mitä hyvää tein niin tämä on aika ylhäällä siinä listalla, olen useamman tilanteen pelastanut asettamalla itseni naurunalaiseksi, tekemällä jotain noloa, saanut tilanteen jälleen liikkeelle. Mikään ole niin ärsyttävää kuin pysähtynyt tilanne, kun sen pitäisi liikkia, jatkua.

Mitä te häpeätte?


Sinisen emännän sohvasta sain oivallisen vinkin ja kasasin penaalin toimitettavaksi jollekin pienelle ihmiselle Nepaliin, itä-Karjalaan tms. Kerrassaan loistava kampanja, muutenkin linkin takaa löytyvä Vaaka r.y. on kannatettavaa toimintaa. Tuli hyvä mieli kun Lentävässä tiikerissä valitsin lyijäreitä ja pyyhekumia ja ajattelin kuinka joku pieni ihminen ilahtuu ne saadessaan ja pääsee aloittamaan opintiensä asianmukaisesti varustettuna. Eikä nyt ollut niin huima sijoitus, taitaa koko penaaliin postikuluineen kulua vähän yli kymppi. Kaksi tuoppia ja säästetty krapula plus hyvä mieli = olen reippaasti plussalla=) Lisäksi löysin kirjahyllyyn kirpparilta repufantin ja hienon evil twin-auton sen tallotavaksi. Karma kuittasi välittömästi;)





Kesää kohden vaikka sokaistuisi, iloa rintaan,

Sus'



Väliaikatietoja käynnissä olevasta taistelusta:
Naamaton ritari on lisälinnoittautunut Tuikkulaan.
On myös taika-apua saanut, toinen sudenpää ihmettelee
mitä tekisi Hopeiselle Oksennukselle jonka taikavoima sitä
pidättelee. Buddha on yleisen pettynyt tilanteeseen.

15 kommenttia:

  1. Totta, alakuloa on ilmassa, kun kevätkään ei edisty.

    Häpeäminen, en oikein keksi mitään mitä minun pitäisi hävetä, en tekoa tai muuta. Joten vastauskena kysymykseesi, ehkä olisi paljonkin hävettävää, mutta olkoon, kun ei siltä tunnu.

    Aivan mahtava tuo Vaaka ry! Meinaan heti koota penaalin ja sinne tarvikkeet kun menen kaupaan. Opiskelua haluan aina kannattaa, koska itse olen saanut opiskella pitkälle.
    Kiitos Sus' mainosta idesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sohvan emäntähän se tuo idean antoi, hän kun puuhanaisia tuossa projektissa. Mutta pääasia että penaaleja ja repppuja kertyy;)

      Poista
  2. Nikkeliselkähän on hyvä bändi, en ymmärrä miksi sitä parjataan.

    Minuun on sisäänrakennettu häpeä. Häpeän sitä, että olen alakuloinen liian usein, häpeän kotiani ja sitä, kun en saa pidettyä sitä siistinä, häpeän kun en jaksanut työelämässä ja masennuin, vertaan kaikessa itseäni parempiin ja häpeän. Myös ujouttani häpeän, haluaisin uskaltaa olla sosiaalisempi. Tämäkin juttu on ihan lapsuudesta ja kotoa lähtöisin; kun on kasvatettu siihen, on vaikea päästä irti. Se on kuin kaulassa oleva kettinki, joka on kasvaessa jäänyt ihon ja lihan sisään. Häpeä, huonommuuden tunne ja itseinho.

    Heitän tuleen kaiken sen ja ookystat, ja toivon että ne palais eikä palais.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nikkeliä vihataan sen tähden kun ne on sanoneet ihan suoraan että ne haluaa tehdä sellaisia biisejä jotka myy ja toimii monelle. Voi olla kaupallinen mutta sitä että pyrkii siihen, ei saa rockpoliisien mielestä sanoa=)

      Palakaa palaamatta!!

      Poista
    2. Niin oon kuullut, ja minusta se on älytöntä. Kateellisten panettelua. Kaikki kumminkin haluaa tehdä musaa joka myy.

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Repufanttipas!! Remmutti? Hihiii...;D

      Poista
  4. Mä olen aikaa sitten päästänyt irti häpeäntunteesta, se on täysin turha ja negatiivinen voima.

    VastaaPoista
  5. Hyvä Sus´, icebreakerit keventävät tunnelman.
    Puolen tunnin päästä pitäisi olla Sairaalanmäellä ja täällä mä vielä notkun. Venytän lähtöä niin, että melkein aina myöhästyn :D
    Alakulo pois, kevät on ihanaa aikaa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, voisin ihan ammatikseni alkaa, oliskohan tilausta sukujuhliin?

      Poista
    2. Meidän suvun juhlissa ei pönötetä. Hullua porukkaa ihan positiivisessa mielessä :D

      Poista
  6. Dah, mä oon elossa Instassa, vaikka blogistania on jäänyt vähemmälle. Johtunee siitä, kun tulee oltua nykyisin hyvin vähän koneella, mutta paljon puhelimella...

    -Marra

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kas, elossa Marrakin, kaipailinkin jo vähän. Kiitos kun annoit elonmerkin=)

      Poista
    2. Ai niin, tekivät tutkimuksen että ihmiset koskettavat älypuhelintaan 2600 kert päivän aikana eli jos nukkuu 8h niin se on 2,7 kertaa minuutissa,ja tuo on keskiarvo.
      Räpeltäkää älyjänne, minä räplään omaani ajattelemalla ja soitan puhelut peruspuhelimella;DD

      Poista

Jätä puumerkki.. .