Runontapaiset kirjoitelmat

23. maaliskuuta 2018

Nyt vittu riittää!!

Harwestein on kusipää. Louhimies on ääliö-
ME miehet oleme ehkä tyhmiä
mutta me emme
ole
kusipäitä kaikki

13 kommenttia:

  1. Nyt ammun ehkä itseäni polveen ja toiseenkin.
    Te miehet ETTE OLE mitään muita edellä mainitsemiasi - paitsi tyhmiä.
    Te ette pidä puolianne. On vain sana sanaa vastaan. Ja vain naisten sanaa uskotaan.
    Oikeudessakin syyllinen on syytön kunnes toisin todistetaan.
    Louhimies tyhmä, kun suostuu matelemaan.

    On oikein pyytää anteeksi, jos on tehnyt väärin ja tietää tehneensä väärin, mutta tuollainen mateleminen on typerää.
    En puolusta Louhimiehen tekoja, JOS hän on tehnyt kaikki ne teot, mistä häntä syytetään, mutta MIKSI nämä henkilöt eivät ole puolustautuneet jo silloin - kertomusten mukaan he eivät kuitenkaan ole olleet "syytetyn" kanssa kahden?

    Olen ollut kerran avustajana elokuvassa ja siellä oli ihmisiä pilvin pimein. Olisin voinut lähteä pois milloin tahansa.

    Miehet, tulkaa pois naisten tossun alta, jooko?
    Ja naiset, tasa-arvo ei ole sitä, että me voidaan kyykyttää miehiä ihan mennen tullen, sen mukaan miltä minäkin päivänä tuntuu.

    En pyydä anteeksi mielipidettäni. Keneltäkään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En oo seurannu tapausta mitenkään intensiivisesti, mutta sen verran, että ihmettelen ihan samaa. Miten voi naisilta ottaa tahdon ja itsemääräämisoikeuden pois noin tyystin? Onko se elokuvassa mukana olo niin tärkeää, ettei voi tehdä rikosilmoitusta tai muutoin nousta vastarintaan? Tekeekö ne siellä semmoset sopimukset, joissa annetaan ohjaajalle valta tehdä ja sanoa mitä vaan ilman seuraamuksia? Itse näen elokuva-alan työmaana siinä missä muutkin työt, ja käyttäytymisen pitäisi olla aivan yhtä asiallista.

      Jos kuuluisuuden ja menestymisen hinku on niin kova, että sen eteen on valmis kestämään mitä vain, niin sillon minusta on turha valittaa. Niin kauan on hyväksikäyttäjiä, kun helppoja hyväksikäytettäviä riittää. Jos kaikki naiset lakkais kiipimästä sängyn kautta, tulis äkkiä pula naisosien esittäjistä.

      Poista
    2. Olen pikkasen eri linjoilla kuin edellä kirjoittaneet.

      Kyse on usein ollut työpaikasta. Jos ei tee niinkuin ohjaaja vaatii, saa lähteä. Usein on tilanne ollut juuri niin, että ohjaaja ja näyttelijä ovat kaksin kun vaaditaan ja muille on puhuttu muuta. Tunnen henk koht yhden noista näyttelijöistä.

      Toki on helppo sanoa, että miksi naiset suostuivat. Jos työnsaanti on siitä kiinni, niin aika paljon joutuu naisnäyttelijä sietämään ja on ollut pakotettu suostumaan. Jostain on ruokarahat hankittava.

      Paljon auttaisi, jos elokuva-alalle saataisiin kunnolliset työehtosopimukset, nythän niitä ei ole.

      Olen tyytyväinen, että naiset uskalsivat tulla ulos tietoineen, näin moni heistä huomasi kuinka paljon muita on samassa veneessä.

      Poista
  2. pitääkö mun tappaa itseni pitääkö mun hävetä olla mies?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinun ei Sus' tarvitse hävetä, toisin kuin joidenkin miesten.

      Poista
  3. Ei tartte hävetä miesten, eikä tartte hävetä naisten. Mun mielestä tässä ei kannata ajatella sukupuolta vaan henkilöitä.On pöljiä miehiä ja fiksuja miehiä ja on pöljiä naisia ja fiksuja naisia. Ja vielä kaikkia siltä väliltä. Jos tuntee yhden ääliömiehen, ei se tarkoita, että kaikki miehet on samanlaisia. sama koskee naisia. Käsitellään tapaus tapauksena mutta ei leimata koko mies/naissukupuolta yhden tapauksen perusteella.

    VastaaPoista
  4. No vittu syntyyhän sitä keskustekua!!!

    VastaaPoista
  5. Tuo elokuva- ja teatteriala on vinka, siellä jos joudut mustalle listalle loppuu sulta työt, siksi ymmärrän näitä naisia, jotka tulevat vasta myöhemmin "kaapista ulos". Osa näistä on subjektiivisia kokemuksia ja ihmiset ahdistuvat hyvin eri asteisesti ja varmaan on vaikea mieltää mistä uskaltaa suuttua. Me too ja vastaavat antaa monelle uskalluksen. Silti on hyvä muistaa, että Mee too ja Louhimies case on eri asioita.

    VastaaPoista
  6. Tuntematon oli hyvä.

    VastaaPoista
  7. Tuntematon on best ja Louhimies louhi siitä hyvän. Olen tästä haastellut enemmän eräässä toisessa postauksessa, joten en viitsi toistaa itseäni, mutta sen verran väläytän että HPöllön kanssa samalla linjalla.

    VastaaPoista

Jätä puumerkki.. .