Runontapaiset kirjoitelmat

29. joulukuuta 2017

Menneiden muistelua

Tässä syksyn mittaan tullut muisteltua kaikenlaista, mennyttä aikaa skannaillut. Tuo linnapostauskin ihan sillä tuli tehtyä kun olen miettinyt noiden vanhempien runojen tänne laittoa ja tuo Pelosta onneen -kokoelma on pääosin siltä ajalta kun siellä olin. Kohtuu raskasta tekstiä, kävin matalilla taajuuksilla, ymmärrettävästi. Ei elämäni kirkkainta aikaa.

Vaan nyt se on tehty ja tuotokset siis löytyy tuosta susiparikuvan alta olevasta painikkeesta. Olipa rupeama kirjoittaa kaikki uudestaan. Hirmusti teki mieli stilisoida, vaihtaa vähän sanoja, sanajärjestystä, alkaa korjaamaan. Plääh, mennään niillä mitä on tullut kirjoitettua, näettepähän kun seuraava tulee ja näitä uusia että onko runosta sana parantunut.

kuvituskuva

Tulipas söpö kuvituskuva haulla runo, hän on Runo Misaki. Yllättäviä kuvia tulee ajoittain näillä hauilla, olen joskus viihdyttänyt itseäni kokeilemalla erilaisia sanoja, suosittelen.

Olemme ehkä tavanneet Puskissan kanssa, vuonna 1985. Olin nimittäin silloin suurpartioleiri Miilulla ja varmistin s-postilla että oli Puskissakin. Niin oli yli kymmenen tuhatta muutakin eli...;DD

Miilu-85

Te jotka ette ole olleet partiossa ja pidätte partiolaisia ihan pimeänä porukkana, ette ole täysin väärässä, On koskematon metsä, keskellä ei mitään. Sinne hiippailee muutama sata ihmistä jotka alkavat tehdä sinne kaupunkia, puusta ja narusta. Vetävät vesijohtoja, rakentavat katoksia, kaivavat wc-kuopat ja päälle mustamuoviset vessat. Infraa. 
Viikon touhuttuaan alkaa olla valmiinoloista. Tulee kymmenen tuhatta vars leiriläistä. Rakennetaan lisää. Pystytetään portteja, sellaisia älyttömän hienoja joihin tuhraantuu ihan älyttömästi aikaa=), esiintymislavoja, nuotiopaikat ym.

Kisaillaan, esitetään ja harjoitetaan taitoja, eksytään, löydytään, itketään, nauretaan. Ensiapu päivystää, huolto huoltaa, kaikki huipentuu mielettömään shöyhyn jossa kymmenen tuhatta käsilämppua joissa kirkas, vihreä ja punainen valo, ohjeiden mukaan vaihdellaan. Lauletaan, ja ennenkaikkea -huudetaan huutoja, omaa lippukuntaa hehkutetaan!! 
Fillarinsatula! Kaasupoljin!! Ylipitkä viineri!! Ei tuu mittään! Täytyy laulaa lujempaa! FILL... kunnes ääni on mennyt;D

Tervas-90

Kymmenen päivää intoillaan, viiletetään, valvotaan, väsytään. Puretaan teltat, pakataan rinkat, mennään kotiin. Lähdetään pois kun se leiri on lopultakin rakennettu valmiiksi. Paikalle jää purkuryhmä, poistaa mahdollisimman hyvin kaikki merkit siitä että siellä koskaan on ketään ollutkaan. Menee kolmisen vuotta ja kun menet sinne metsään, et voi kuvitellakaan siellä olleen kymmenen tuhannen ihmisen kaupungin.

Ensireaktio: mitä hittoa, täysin turhaa, järjetöntä, kauhea vaiva!! Mitä siitä jää käteen? Nooh, olet oppinut ensiaputaitoja, suunnistusta, selviytymistä puukon ja tikkuaskin kanssa, rakentamaan kaikenlaista - keksimään, käyttämään luovuutta, ratkaisemaan ongelmia. Olet oppinut toimimaan ryhmässä, sinua arvostetaan siksi että teet osasi. Sinua ei jätetä ulkopuolelle. Koet olevasi osa jotain suurempaa, yhtä tärkeä kuin suurin pomo tai pienin pikkupartiolainen. 
Vessantyhjentäjä, aamiasentekijä, esiintyjä, päällikkö - kaikki ovat samalla viivalla sillä kaikkien panosta tarvitaan jotta kokonaisuus toimisi.

Ennenkaikkea pakkaat rinkkaasi mielettömän määrän hyviä, ihania, älyttömiä muistoja, säkillisen naurua, vähän itkua ja draamaa, muutaman haavan jotka on hellästi laastaroitu. Olet kokenut jotain mahtavaa joka ei häviä muistoistasi koskaan. Olet saanut elinikäisiä kavereita, ystäviä. Olet ollut mukana jossain jonka vuosikymmeniä myöhemmin mainitessasi ja tavatessa henkilön joka myös on ollut siellä tai vastaavalla leirillä, ymmärtää välittömästi mistä sinä puhut, mitä ajattelet, tunnet sillä hetkellä kun asiaa muistellaan.


Elämässä on ikäviä aikoja, iloisia aikoja, vaikeita ja ahdistavia, onnellisia ja tasaisia, pääasia että jotain tapahtuu aina välillä. Tasapaksuus tekisi minusta hullun joten nuo v-mäisemmätkin hetket hyväksyy kun niiden vastapainona on täydellisen ihania hetkiä.

Elä!

Sus'



Puskissa laittoi kuvan, Miilulta siis, teksti myös hänen=) Kiitos.
Mä olen se tyttö keskellä kuvaa, joka nauraa just suu auki eikä mun sadetakissa ole huppua. Miilulla satoi ihan hirveästi :P  Mun vieressä oleva punatukkainen tyttö on mun ystävä, joka on myös esikoisen toinen kummi

21 kommenttia:

  1. Parasta partioretkeilyssä oli se, kun lähimökissä retkeilevät pojat tuli visiitille :) isoissa tapahtumissa en ollut, ja muutenkin olemiseni oli varsin epävirallista. Pikkupenskana en saanu olla partiossa, kun isä kieltäytyi maksamasta jäsenmaksua, kun se oli seurakunnan järjestämää. Pesunkestävä ateisti on hän. Isompana olin sitten salaa.

    Me ollaan miehen kanssa oltu samaan aikaan ulkoilmakonsertissa, missä esiintyi ajan suosituimpia kotimaisia bändejä kuten Dingo, Eput, Juice... mie olin jotain kuustoista tai seittemäntoista ja se alun toisella kymmenellä. Onneks ei sillon tavattu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulle taas teini-iän partioiluista on jäänyt se että kiinostun naisista jotka on rentoja, luonnollisia ei juuri meikkaa (metsässä ei juur meikattu=) ja pukeutuu rentoihin erä- tai ulkoiluvaatteisiin. Noilla opeilla Sus' kaadetaan;D
      Ärsyttää kun vanhemmat kieltää jotain siksi että ne itse on. Aikoinaan oli tämä että työväen penskat ei partioon päässy, niillä oli nuoret kotkat tai joku. Mutsi joka oli ihan suklaatehtaan työläinen, alkoi kukkakauppiaaksi ja meistä tuli heti porvareita. Ihan helvetin outoa rajanvetoa, onneksi tuo puna/valko -meininki alkaa olla tod taaksejäänyttä aikaa vaikka ajoittain leimahtaakin, kuten jossain forssassa väännetään jostain Lotta-patsaasta, oikeasti? Vuonna 2017??

      Poista
    2. Mun yks tuttu sanoi, et hänen äitinsä (Opettaja) ei päästänyt partioon, en muista mistä syystä, mutta sen vuoksi hänestä tuli insinöörä ja kavereistaan (jotka olivat partiossa) humanisteja :D

      Tosin yksi mun hyvä ystävä partioajoilta on DI..

      Poista
    3. Musta tuli kyllä ehdottomasti joukkuepelaaja, siellä sai kokeilla niitä kaikkia rooleja, oli yhden lpk-leirin johtajanakin.

      Poista
  2. Kuulostaahan se hienolta. Yhdellä leirillä olin, vastaavanlaisella vaikka ei virallinen partio. En viihtynyt, en kuulunut joukkoon. Oma vika, synnynnäinen erakko, peruspiirteenä joukkoonkuulumattomuus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen siitä onnellisessa asemassa että hingun keskipisteenä olemista porukassa ja viihdyn hiton hyvin yksin, olen tasan siinä intron ja extron välissä, kumpaakin tarvitsen joskin vanhemmiten olen alkanut enemmän viihtyä itsekseni mutta edelleen kun päräytän baariin niin pikku pelle astuu esiin ja karaokeakin pitää vetää oikein sielulla;D Muiota en kyllä jaksa kuunnella eli kun oma vuoro ohi niin baari vaihtuu tai sit keskitytään juopotteluun.

      Poista
    2. Kai se karaoke miellyttääkin aina vain laulajaa, harvemmin yleisöö, ehhohee ;)

      Mä haluaisin menettää mun karaoke-neitsyyden, mutta vielä en oo kehdannut... Joku päivä ehkä, joskus jo tullut biisilistaa selailtua.

      Poista
    3. Minä tykkään kuunnella. Viihdyn karaokepaikoissa (tai siis viihdyin silloin, kun kävin jossain). Siellä on kiva fiilis. Itse en osaa yhtään laulaa, joten pieni epävireisyyskään ei haittaa.

      Poista
    4. Karaoken hyvä puoli on se ettei sitä osaamista vaadita, ihan vain täysin palkein ja omaksi iloksi. Kyllä meikäläinenkin kuulostaa ihanpaskalta ennen kuin ääni aukeaa, sit siitä tulee jo ihan sujuvaa, monet kännit olen kitaralla ja laulamalla juotu. Sopaa soittajalle, kuten sanonta kuuluu. Kitara kädessä olen päässyt mitä oudompiin porukoihin... .

      Poista
  3. Täällä ilmoittautuu yksi partiolainen. 18-vuotiaaksi asti olin partiossa, sitten yo-juhien jälkeen muutin toiselle paikkakunnalle opiskelemaan ja partio jäi. No, paljon tuli tilalle muuta. Mutta kyllä partiosta nuorena sain paljon iloa, koulussa oli kiusaamista ym mutta partiossa ei. Minäkin tykkäsin olla porukan pomo :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samat kokemukset, partiossa ei kukaan kiusannut.

      Poista
    2. Mua ei ole kiusattu sen jälkeen kun yläasteen yhtenä vuonna venahdin tuonne 194ään;) Että muuten sattu luihin, oli kipiät kintut.

      Poista
  4. Ei ehkä ihan partiossa, mutta kesäsiirtolassa tykkäsin olla jopa niin, et sain erikoisluvalla olla viimesen puolikesää Virroilla (syksyllä sitten oli oppikoulun vuoro ja kesäsiirtoloihin ei oppikoululaiset päässy jostain kumman syystä tai sitten tulin kai jo sen ikäseks, et oli aika alkaa tekeen hommia kesäsin). Eli seuraavana kesänä olinkin jo töissä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juhuu, minä myös!! 6v tuli joka kesä siellä viikko-kaksi remuttua, ja seitsemäs kun kaverin kanssa ruikutettiin aikamme, päästiin väliportaan hallintoon, oltiin vähän niinko töissä. Ja vielä yhden kesän olin siellä samassa paikassa kuusi viikkoa työllistettynä. Tajusin kun istuin ruokalassa siinä ohjaajien pöydässä että olen pentuna istunut tuolla kauempana ja tuuminut että joku päivä istun vielä siinä missä istuin. Mieletön hetki kun tajusi toteuttaneensa unelmansa;DD

      Poista
    2. Ja parasta oli kun sai viedä ruoanjäännökset naapuritaloon possuille ja auttaa lypsämisessä. Kaupunkilikkana se maalla oleminen oli yhtä juhlaa. Musta jopa vaatteiden silittäminen oli kivaa. En kyllä saa mieleeni yhtään negatiivista kesäsiirtolakesää. Kurjalta tuntu etten enää päässy sinne.
      Muuten meitä tamperelaisia muksuja kuljetettiin Pohjola- ja Tarjanne-nimisillä höyrylaivoilla. Tänä päivänä se on luksusristeilyä.

      Uutta vuotta kohden Eija ja katti.

      Poista
    3. Nääsnääs! Olenkin tässä miettinyt että pitäisi pitää tampere-päivä, käyn siellä aina sillojn tällöin, suomen reissailun vakiopaikka. Päivä Tampereella rentouttaa paremmin kuin viikko kanarialla;)
      Enpä muista minäkään et olisi ollut tylsää, öljyväreillä läträäminen oli kivaa yhdellä leirillä.

      Poista
  5. Possu on rämpiny hyvin paljon metsissä. Ei partion eikä kesäsiirtolankaan kanssa, vaan paljon pienemmällä porukalla. Possu nauttii metsän hiljaisuudesta, eikä ikäpäivänä huolis mitään partioporukkaa mukaansa möykkäämään. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei me aina möykätä, vain silloin kun riemastuttaa niin että on vähän päästeltävä höyryjä=)
      Juu, se ja sama missä organisaatiossa, metsä on se juttu.

      Poista
  6. Partio oli kyllä ihan parasta aikaa, varsinkin kun olin niitä oudompia luokkalaisia koulussa (=aina nenä kirjassa).

    Laita ihmeessä se mun lähettämä kuva tänne, jos haluat ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistaakseni minäkin näyn jossain kuvassa ihan pienenä, sen päälavan vieressä on tyyppi jolla pitkähkö tukka ja huom! pikkutakki päällä;D Olin tod extrovertti tuolloin, jopa partoleirillä piti erottua ja sillähän erottu;)

      Poista

Jätä puumerkki.. .