Runontapaiset kirjoitelmat

26. joulukuuta 2017

Mahaan sattuu, kyyneleet valuu...

..sillä en ole vähään aikaan nauranut näin syvältä, samaistuen, nähden sen kaiken ylittävän paskan iskevän tuulettimeen; kun on pakko nauraa, kun ei vain jaksa itkeä;D

Taisi olla Outo Paimen kun sai mut hekottelemaan sarkasmillaan mutta This is not the life I ordered on kyllä sellaista tykitystä että oksat pois!! Kaikestahan tekee parhautta se että se on totta. Mikään tarina, satu, vitsi ei ole mitään ilman todellisuuspohjaa ja nyt todellisuus on sen verran rankkaa ettei siitä ilman tuollaista suhtautumista tulisi muuta kuin rumia sanoja ja ruumiita. Kerrankin blogin nimi, tekijän kuvaus ja tekstit menevät yksi yhteen, saa mitä luvataan.

Itsehän olen käynyt elämässäni niin pohjamudissa, sattunut ja tapahtunut niin käsitämättömiä vastoinkäymisiä että niistä ei selviä ilman mustaa huumoria ja ironiaa, sarkasmia. Hulluksi olisin tullut jos en huumorin avulla olisi vääntänyt asioita päälaelleen. Hienostunein päivitys oli luetuista tämä katselukirja, täydellistä runoutta<3<3<3 Olen vakuuttunut.

Joulu alkaa olla pulkassa ja katse kääntyy kohden...ei uutta vuotta vaan vähän sen ohi! Edessä on viikon päästä Tallinanreissu josta haen lastin juhlajuomaa ja 13.päivä onkin viisikymppiset. Syksyn ajan olen kietoutunut yhä pahemmin itseeni, miettinyt elämääni ja päähän on alkanut pullahtaa sen seurauksena aatoksia tulevasta elämänmenosta. On aika muuttaa  hieman kurssia, nostaa kuntoa, vähentää juopottelua, yleensäkin hakeutua terveempään elämään. Sillä jos haluaa että loppuelämä sujuu kivuttomammin, jouheammin, on yksi perusta eli terveys oltava kunnossa, muutoin menee kitinäksi ja sitähän ei kestä se legendaarinen Erkkikään. Kuka hän sitten lieneekään.. .

Kasvisten ja hedelmien määrää ruokavaliossa
lienee syytä lisätä.

Jotain tolkullista, säännöllistä tekemistä on myös syytä löytää, ei tämä nojatuolielämä ole ollenkaan hyväksi, johan sitä on tullut vietettyä. Jokin yleishyödyllinen homma voisi olla hyväksi, olen tuuminut että kun tuossa lähellä on vanhustenkeskittämispiste niin josko kävisi tarjoamassa itseään vaikka ulkoiluttajaksi. Monilla kun ei ole voimia päästä itse liikkelle niin olisi hyödyksi kun lastaisi mummon ta vaarin tuoliin ja työntelisi puoli tuntia pihalla. Ja seuraava. Jos nyt vaikka kolmena päivänä viikossa pari tuntia per päivä siihen uhraisi niin tokkopa olisi liikaa vaadittu. Itseltään.

Muutenkin olen sitä mieltä että työttömät voitaisiin velvoittaa jotain tämän tapaista tekemään. Itsensä hyödylliseksi tuntemisen tuoma ilo auttaisi luultavasti muutenkin kehittämään itseään, saamaan itsensä liikkeelle, ehkä jopa pääsemään töihin ja sitä kautta takaisin elämään. Sen sijaan että makaa kotona perse homeessa ja katsoo putkeen kolmessa viikossa kaikki Sopranoksen kaudet. Ja luulee itseään mafiarikolliseksi=) Tein  tuon -010, voi että vaikutti psyykeeseen: - kun joku oli vaikkapa pari kymppiä velkaa eikä hoitanut sitä, tuumin että nytpä menen ja katkaisen käden ja opetan tavoille. Jo vain säikähdin että menipä todellisuus ja fiktio sulavasti sekaisin, väittävät ettei se katselu mitään vaikuta. Kyllä vaikuttaa, tuollaisissa määrin, ajatteluun. Jos ei sitä tiedosta niin jo vain syntyy rumaa jälkeä.


Siitä huolimatta todella hyvä sarja. J Gandolfinille kevyet mullat, monta hyvää leffaa, sarjaa, teit ja monta hyvää  jäi tekemättä.

Löysin pitkästä aikaa uutta musaa mikä toimii. RavenEye on brittiläinen rocktrio joka on julkaissut yhden lyhyen ja yhden kokopitkän levyn. Suoraa, toimivaa rokkia hardimmin painottein, tulossa Tavastialle, kiertänyt lämppärinä Kissin, Deep Purplen, Aerosmithin kanssa eli siis huikeassa nosteessa.


Mukavaa että tässä edmhiphoprapr'n'b--painotteisessa musamaailman nykymenossa vielä nousee kunnon rokkijyriä, maailmaan mahtuu aina yksi orkka lisää joka vain paahtaa. Oikeilla soittimilla. 

Sillä vaikka olenkin jo konehutun hyväksynyt -97 osaksi musiikkimaailmaa, sydänmeni tulee aina sykkimään piirun verran enemmän sille autotallissa väännetylle möykälle jota rokin soittamiseksi kutsutaan.

Tapaninpäivää,

Sus'

15 kommenttia:

  1. Ja sitt se virkkaus... ;)


    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eeeeeeeeeen ala!!!

      Poista
    2. Vannomatta paras..vai miten se meni?

      Poista
    3. Sellasia isoäidin neliöitä on kiva virkata; yks neliö illassa ja kohta sullon torkkupeitto! Ne vanhemmat immeiset tykkäis aivan varmasti saada seuraa ja päästä ees joskus ulos.

      Poista
    4. Juu, olen tuuminut samaa että se vanhushomma olisi täydellistä.

      En virkkaa, en ala nyt enkä myöhemmin. Jos alan niin lupaan syödä ensimmäisen neliön;D

      Poista
  2. Siinäpä tuli uudenvuodenlupauksia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ne oikeastaan ole lupauksia, enemmänkin toimintasuunnitelma;)

      Poista
  3. Hyvä suunnitelma, kannatetaan tätä vanhusten kanssa ulkoilua, lehden lukua tai mitä vaan kivaa yhdessäoloa! Myös terveyshaasteeseesi sanoisin, että olet oikean tienviitan löytänyt. Raittius, liikunta, kasviksien lisääminen, kulttuurin harrastaminen ja ihmisten seura tuottavat hyvää oloa ja kantavat elämässä eteenpäin. Pilke silmäkulmassa auttaa vaikeuksissa. Hyviä välipäiviä ja alkavaa uutta vuotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitän kannustuksesta. Samoin=)

      Poista
  4. Kävin kaikki kivat joulujuttusi läpi ja toivotan hullun hauskaa vuotta 2018 - jolloin siirryt kuudennellekymmenennelle!!! Sopranosia pakkokatsoin aikoinaan kun yritin selvitä yhden tunnin ja minuutin eteenpäin pimeydessä, onneksi velkojat ja verikoirat pitivät seuraa:) Vanha sanonata: "Sitä ei kestä vanha Erkkikään" tarkoittaa yksinkertaisesti vanhaa kunnon vihtahousua elikkäs pirua:) Lapsenlapsi sanoi aina ettei mennä örkkiä katsomaan, tarkoitti naapurin Erkkiä ja minua nauratti kun selitin ettei se mikään Örkki oikeasti ole. Iloisia 50 vuotisjuhlia, pidä jumalat housuissa jne.

    VastaaPoista
  5. Jaa että itse piru! No jopas, kiva kun valistit.
    Pidän jumalat jalassa ja housut mielessä=)

    VastaaPoista
  6. Vuonna 2012 kun äitini kitui terveyskeskuksen vuodeosastolla, kävin siellä päivittäin, ensin pitämässä seuraa ja tilan heikennyttyä syöttämässä. Siellä kun periaatteena oli olla syöttämättä muka kuntoutuksen nimissä, vaikka äidillä ei edes ollut mahdollisuutta kuntoutua - suunta oli vain huonompaan - niin halusin varmistaa että se saa ruokaa edes kerran päivässä. Töistä kotiin, ruoka perheelle ja sitten äitiä syöttämään. Silloin mietin, että sellasta seuranpitoa ja syöttämistä kaipaa siellä moni vanhus, etenkin vuoteenomat. Niillä on varmasti tosi tylsää ja hoitajat on kiireisiä. Itse tosin eläköityäni suuntasin vapaaehtoisvoimani sinne eläinsuojeluyhdistykseen, mutta sekin loppui nopeasti siihen, että säälin niitä kissoja ihan liikaa. Mulla on vissiin aivoissa jokin ylikehittynyt säälilohko.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä mitä mietin tuossa lähellä on ihan normi vanhustentalo eli siellä tyypit lienee kohtuu hyväkuntoisia vaan yksinäisyyden peikkohan se hautaan vie. En usko että minäkään pärjäisin eläinmestassa, mulla ihan liikaa sääliä sydänmessä, itkuksi menisi. Herkkä runoilijasielu, nyyh;)

      Poista
  7. Hienoja suunnitelmia molemmat. Ei kun vaan toimeksi :)

    VastaaPoista

Jätä puumerkki.. .